Miltä Kirkkonummi näyttää ylhäältä? Vesitorninmäen päältä se selviää.
Kirkkonummen huiput - kirjoitussarjan tekeminen on ollut kiinnostavaa löytöretkeilyä. Olen kohdannut upeita luontokohteita, ystävällisiä paikallisia, innostuneita kanssaretkeilijöitä ja huolestuneita maanomistajia. Jo ennen kirjoittamisen aloittamista kiinnitin huomiota tekstien mahdollisiin seuraamuksiin. Toivottu pääseuraamus oli ja on, että yhä useampi saisi tietoa lähialueen mahtavista luontokohteista ja toivottavasti veisi niihin myös muita, etenkin lapsia ja nuoria. Luonnosta vieraantumisen aikana on erityisen tärkeää kasvattaa lapsia liikkumaan metsissä. Samalla pohdin alueiden herkkää luontoa ja lähistöllä asuvien näkökulmia: miten yhdistää eri intressiryhmien tavoitteet kaikkia palvelevalla tavalla? Sillä pohjimmiltaan luonnosta vieraantuminen on uhka meille kaikille ja sitä vastaan toimiminen yhteinen haasteemme.
Jokamiehenoikeudet - entä velvollisuudet?
Suomessa ja pohjoismaissa on maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen upea perintö jokamiehenoikeuksissa. Ne periytyvät ajalta, jolloin suomalaiset elivät kiinteässä yhteydessä luontoon ja sen rytmeihin. Ihmiskunta ei toki pääse mihinkään siitä, että se on aina riippuvainen luonnosta, vaikka postmoderni ihminen kovasti täydellistä itsenäisyyttä tavoitteleekin teknologian kautta. Luonnon ja ihmisen hyvinvointi liittyvät yhteen: ihminen on osa luontoa, vaikka henkiseltä kapasiteetiltaan suurempi onkin. Hyvässä ja pahassa.
Jokamiehenoikeudet ovat suuri rikkaus, mutta myös kasvava haaste. Toisen tai kolmannen sukupolven kaupunkilainen ei välttämättä suoraan ymmärrä, miten maaseututonttien suhteen on soveliasta käyttäytyä. Kerrostalon piha on julkisempi paikka kuin maatilan edusta. Kaupungeissa vallitsee myös sosiologinen lainalaisuus, kohtelias huomaamattomuus, joka aiheuttaa tervehtimättä jättämisen. Maaseudulla, etenkin toisen pihan lähistöllä, se on taasen epäkohteliaisuus. Moni ristiriita selviäisi, jos ihmiset reippaasti ja rehdisti kommunikoisivat: retkeilijä kysyisi, mistä on sopivaa kulkea tai mihin parkkeerata. Autojen suhteen on aina varmistettava, että tietä pääsee kulkemaan - myös isompi ajoneuvo kuten traktori.
Moni on sitä mieltä, että niinsanotun hyvinvointiyhteiskunnan kriisi johtuu velvollisuuksien unohtamisesta. Sukupolvet, jotka loivat tukirakenteet ja säädökset, tiesivät pohjatilanteen: sen, että ennen oli lähtökohtaisesti itse selviydyttävä, täytettävä oma velvollisuutensa. Yhteiset toiminnot rakennettiin tukemaan erityisesti heikoimpia ja tasaamaan hyvinvointia. Seuraavat sukupolvet ovat tottuneet pienestä pitäen tukirakenteisiin, mutta eivät ole nähneet tilannetta niiden taustalla: aikaa, jolloin itse kunkin velvollisuuksista rakentui suoraan nähtävällä tavalla selviytyminen. Laajasti eriytyneen työnjaon aikana kasvaa kuvitelma siitä, että jokaiselle tehtävälle on oma vastuuhenkilönsä: “Ei se ole minun tehtäväni tehdä tätä.” Ihminen on perinteisesti ollut tarkka pitämään tiukasti kiinni oikeuksistaan, mutta velvollisuudet on helpompi jättää unholaan.
Mitä merkitsevät jokamiehenvelvollisuudet? Oikeus liikkua yhteiseksi katsotuilla konnuilla sisältää myös velvoitteen kantaa vastuuta niistä. Kokonaisuus rakentuu yksilöiden teoista. Mikään järjestelmä ei toimi, jos vastuu sysätään vain erikseen määrityille vastuuhenkilöille. Luonnon varjelussa tämä näkyy erityisen selvästi. Epätäydellisessä maailmassamme on aina erehtyviä yksilöitä: jos emme yhdessä korjaa heidän jälkiään ja ylläpidä hyvää, kärsivät lopulta kaikki.
Navigaattorit, geokätkentä ja kartat
Teknologinen kehitys on tulen kaltaista: hyvä renki, huono isäntä. Moni asia helpottuu ja mahdollistuu tekniikan myötä. Samalla on haasteena säilyttää välitön yhteys ensisijaiseen, välittömään todellisuuteen.
Luonnossa liikkumisen suhteen kuvaavana esimerkkinä on tietojärjestelmiin pohjautuva paikanmääritys. Sekä maanteillä että merillä on tavattu väkeä, jolla ei enää ole paperilla karttoja tai välttämättä edes taitoja paikan määritykseen. Välitön yhteys on korvaantunut välillisellä: ja sitten kun laite hajoaa, ollaankin pulassa.
Toinen mahdollinen seuraamus on vieraantuminen perusasioista paikanpäällä. Navigaattori saattaa näyttää tien, joka kulkee maatilan pihan halki: mutta se ei vielä välttämättä tarkoita, että tie on julkisessa käytössä. Tekniikka on hyvä apuväline, mutta todellinen tilanne selviää vasta aidossa kontaktissa paikan päällä.
Geokätkentä (geocaching) on mielenkiintoinen GPS-pohjainen suunnistusharrastus. Parhaimmillaan se saa väkeä liikkumaan luonnossa. Pahimmillaan se tekee luonnosta halutun tavoitteen hakemispaikan, joka säilyy pohjimmiltaan kulissina. Kaupunkilaisten GPS-retkeilijöiden ja maaseudun väen kommunikaatioyhteys on haastava asia. Miten löytää yhteiset pelisäännöt?
Vesitorninmäen laajat näkymät
Kalliolta näkee pitkälle yli keskustaajaman. Vasemmalla kuohuu valtatie 51:n jatkuva konevirta. Taustalla kulkee Meikon kallioylängön pitkä metsäinen kehys. Alla aukeaa muuttuvan maaseudun kuva: ikivanha kivikirkko ja hautausmaa, muutama säilynyt puutalo, suuret uudet asuinalueet ja kauppakeskukset. Vierellä seisovat käppyräiset männyt harmaan kallion päällä: kuten ne ovat tehneet jo tuhansia vuosia. Ajatus siitä, että nämä kalliohuiput ovat olleet samanlaisia jo viikinkien ja munkkien aikoina, herättää mielenkiintoisia tuntemuksia. He, pohjimmiltaan samanlaiset ihmiset ja silti olosuhteiden vuoksi käytökseltään niin erilaiset, ovat nousseet näille samoille mäille.
Korkeat mäet ovat olleet ihmisille merkityksellisiä ajan alkuhämäristä saakka. Näköalojen saaminen on ihmiselle tärkeää: se laittaa asioita mittakaavaan. Tila, rauha, luonto ympärillä tuo selvyyttä elämän lähietäisyyden kuvioihin. Uskonto liittyy pohjimmiltaan siihen, mikä on ihmisille merkityksellistä. Niinpä korkeilla mäillä on ollut monenlaista uskonnon harjoittamiseen liittyvää merkitystä (ja voihan jo pelkkä mäelle kiipeäminenkin olla omalla tavallaan uskonnollinen tapahtuma: vaellus, hiljentymishetki). Tästä kertovat Kirkkonummen seudullakin monet vanhat haudat ja muinaisjäännökset huippujen päällä.
Vesitorninmäelle, kartassa nimellä Jolkbyberget, pääsee polkuja pitkin mäkeä kiertävältä ulkoilutieltä tai sitten tietä pitkin Vanhalta Rantatieltä. Rakennusten luona oleskelun kieltävä kyltti ei kiellä näköalojen katselua kallioilta. Valitettavasti alueella, kuten myös Prisman kallioilla, on varottava lasinsiruja. Moni on särkenyt pulloja.
Prisman kalliot – vai Degerberget?
Prisman parkkipaikan ylle kohoavat jylhät kalliot ovat saaneet käyttökielessä uuden nimen. Aika aikansa kutakin.
Rakentaminen laajenee nopeasti eri puolilla. Kalliomäkien pelastuksena on paitsi mahdollinen päättäjien suosiollisuus, myös niiden vaikeus rakentamisen kohteena. Ne ovat hyvin hienoa ja ainutlaatuista ikiaikaista perintöä, jonka soisi säilyvän: tulevien ihmis- ja eläinsukupolvien iloksi. Degerbergetin laelta näkee myös kauas, yli kaiken kaupankäynnin ja liikenteen hälyn: minkälainen on se näkymä, joka kohtaa sieltä katselevan kulkijan sadan vuoden päästä? Kulkeeko vanhassa vesiväylässä jälleen vettä, merenpinnan nousun seurauksena? Olot taitavat olla lämpimät – toivottavasti eivät liian. Meidän sukupolviemme teot voivat sitä ehkäistä – tai edistää.
Panu Pihkala
Kartat
peruskartta 1:20 000 Kirkkonummi (2032 08)
ulkoilukartta 1:25 000 Espoo L4131
Karttalinkit
Vesitorninmäen näköalapaikka
Polku pururadalta
Degerberget ("Prisman kalliot")
Polku kävelytieltä
