peruskartta 2032 09 Vitträsk
Humaljärven rannoilla on monia hienoja kalliomäkiä. Edellisessä osassa kuvaillun Urbysbergetin lisäksi komeimpia on Korkberget järven kaakkoisosassa. Alueen erikoisuuksiin kuuluu suuri louhikkoalue korkean pääjyrkänteen itäpuolella.
Korkbergetin laelta avautuu hyvin kaunis järvimaisema. Pieni lokkien kansoittama luoto lepää keskellä järven selkää. Itärannan jyrkänteet näkyvät hienosti. Rantakuusien latvat ovat silmien tasolla, paljastaen kukintonsa.
Ihmeellinen louhikko ja jylhä kallio
Korkbergetin pääjyrkänne putoaa jylhästi noin 30 metrin korkeudesta louhikkoon, jonka erikokoiset lohkareet ja harjanteet muodostavat mielikuvituksellisia muotoja. Lohkareiden koko vaihtelee senteistä kymmeneen metriin ja niitä pilkistää veden altakin. Kivimuodostelmat tarjoavat joka katselukerralle uutta löydettävää. Kelopuut koristavat maisemaa. Lähistöllä on myös lehtomaista maastoa.
Juoksuhautoja ja kaivantoja
Korkberget on lähellä Porkkalan vuokra-alueen rajalinjaa. Tästä johtuen seudulla on nähtävissä jäänteitä linnoituksista. Erityisen selvästi juoksuhaudat ja muut kaivannot erottuvat Korkbergetin länsipuolella. Ennen pienempää, mutta maastosta selkeästi nousevaa kalliosaareketta lännessä löydät monia kaivantoja, joista osa on merkitty (vanhentuneeseen) suunnistuskarttaan alueesta. Vielä lännemmän kalliosaarekkeen päällä on myös kaivantoja, ja ympärillä jälkiä ihmisen toimista.
Kulkuyhteydet
Kirkkonummen keskustasta kertyy pyöräilymatkaa paikalle noin 5 km. Selkein reitti kulkee Kirkkotietä pitkin. Kun kuljet tietä etelästä päin, pysähdy paikkaan, johon pelto idässä päättyy. Tien toiselta puolelta lähtee ylämäkeen polku. Paikassa on tilaa pienehkölle kulkuneuvolle. Polku ylittää kallioharjanteen ja laskeutuu rantalaaksoon. Sieltä se vie pohjoiseen ja luoteeseen louhikon juurelle, josta kulkureitti nousee melkoisen jyrkästi kallion laelle. Turvallisempi reitti vie syvemmältä metsän keskeltä. Etenkin liukkaalla kelillä rantareittiä on syytä välttää.
Louhikkoa pääsee tutkimaan äsken mainitun polun päästä. Se on kuitenkin hyvin vaikeakulkuinen, eikä sinne ole syytä edetä pitkälle. Jos saat sovittua jostain venelainan, on se paras tapa ihailla louhikkoa lähempää (joskin varo vedenalaisia kiviä).
Aluetta voi lähestyä myös Dalkullantien puolelta. Ongelmana tällöin on ikävän vaikeakulkuinen hakkuuaukea, joka täytyy ylittää. Peruskartassa näkyvät polut ovat hyvin epäselviä hakkuuaukean kohdalla. Jos tulet tästä suunnasta, kannattaa suosia harjanteita: alavissa kohdissa on sangen märkää. Humaljärven rannan polku Paikkarivikenin kohdalla on sinänsä hieno, mutta sille ei ole helppo päästä. Yksi reitti sille vie rantatontin laitaa.
Panu Pihkala
Karttalinkit:
No eipä olisi peruskartan perusteella odottanut aivan näin mahtavia maisemia. Innolla odotan seuraavia osia, näistä löytyy tavoitteita pyöräretkien kohteeksi.
VastaaPoistaSami